tiistai 21. heinäkuuta 2015

Arvostelussa Jyväskyläläisen Inkvisitorin debuuttialbumi: Doctrine of Damnationin





Inkvisitor on Jyväskylässä 2012 perustettu viiden miehen thrash-metalliyhtye. Yhtye on aikasemmin, vuonna 2014, julkaissut Ep:n Delirious Tales ja sen tiimoilta kieränyt keikkailemassa suomessa.  
Nyt bändi on ahertanut kiertueen jälkeen studiossa ja julkaisee 17.8 debuuttialbumin: Doctrine of Damnationin. 

Levy laittaa itsensä hyvin käyntiin ja antaa sitä mitä on luvannut, nopeaa ja tiukkaa thrashia.
Ensimmäiset biisit menevät kuin siivillä: päätä nyökytellen ja kitaraharmonisointia kuunnellessa.
Alusta asti on selvää, että soittajilta ei ainakaan taitoa puutu joten arvostelijan ensimmäinen kivi sydämeltä putosi het'pittäin. Kitaristit onnistuvat luomaan hyvän tunnelman yhteensoitetuilla harmonioillaan ja sooloilukin onnistuu.
Laulajalla on minusta juuri sopiva ääni tämän tyyliseen musiikkin: huutoa, rosoisuutta ja asenne huokuu tulkinnoissa ja odotan mielenkiinnolla näkeväni miehiä keikalla, koska uskon menon olevan siellä vielä parempaa!
Levylle on omaksi suureksi yllätykseksi sisältynyt myös välisoitto, joka erottui positiivisena asiana, puhumattakaan saksankielellä lauletusta kappaleesta Eine Box.

Noinkin hyvän alun jälkeen on valitettavaa että Doctrine of Damnationin jää omasta mielestäni makaamaan kantimilleen eli ei onnistu pitämään mielenkiintoa levyn viimeisiin raitoihin asti.
Meno on hyvää, mutta valitettavasti puuduttavaa. Yksittäisinä kappaleina ajateltuna mitään ei ole vialla, mutta kokonaisuus on raskas, mikä on sääli koska omaksi suosikikseni nousi levyn toiseksi viimeinen kappale Hellbound for Carnal Knowlegde.
 
Olkoon loppulauselmani: makeaa, mutta ei mahan täydeltä!

6.5/10 

Kappalelista:
1. MMXV A.D
2. Damnation
3. nataS ageM
4. Abduction at Night
5. Three phases of disembodiment
6. J-town Anthem
7. Eine Box (Mobile shredding unit)
8. Nothing to Live For
9. Hellbound For Carnal Knowledge
10. Claim What Is Yours

http://inkvisitor.com/ 
Inkvisitor - Damnation (Official Music Video) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti